Perjantai 2.11. / 23.30 / Tullikamarin pakkahuone Osta lippu
Kulturellin suvun vesa Ibrahim Maalouf on klassisen koulutuksen saanut muusikko, mutta jazzin suhteen itseoppinut. Kenties siksi hän ei pelkää sekoittaa pakkaa mitä moninaisimmilla vaikutteilla, joista kirkkaimmin näyttäytyy rakkaus Libanoniin, sisällissodan runtelemaan kotimaahan, josta Maaloufin perhe pakeni Ranskaan 1980-luvulla.
Luokituksia pakeneva kolmas levy Diagnostic (Mi’ster Productions 2011) yhdistää kahden maailman tyylit originelliksi ja orgaaniseksi kokonaisuudeksi. Albumi viimeistelee Maaloufin maineen virtuoosimaisena soolosoittajana ja pikkutarkkana sävelarkkitehtinä.
Maaloufin oma isä Nassim – joka on sattumoisin neliventtiilisen, arabimusiikkiin soveltuvan trumpetin kehittäjä – ryhtyi opettamaan poikaansa tämän täytettyä seitsemän. Sittemmin Victoires du jazz -kilpailussakin palkittu trumpetisti on esiintynyt muun muassa Stingin ja Vanessa Paradis’n rinnalla.