Naisten muodoista

  • Ma 14.3.2016 klo 11:14

Naisten muodoista

Pohjoismaisilla musiikkipäivillä Kööpenhaminassa viime syksynä kuuntelin erään miespuolisen kollegani kanssa muuatta naiskollegan teosta. ”Todella pitkästyttävää musiikkia”, kollegani totesi konsertin jälkeen. Itse olin kuunnellut teosta kuin vangittuna sen jokaisen hetken ajan: teoksen haparoivia äänimaisemia, jotka näennäisen päämäärättömästi harhaillessaankin pysähtyivät herkullisesti maistelemaan tuokioiden värejä. Asia jäi vaivaamaan minua. Miksi koimme teoksen niin eri tavoin?

Outi Tarkiainen @ Sigel LowresKun sävellysopinnoissani aikanaan käsiteltiin sinfonista muotoa, tutkittiin Ludwig van Beethovenin sinfonioita. Beethovenin, tuon arkkitehtuurin jättiläisen ja sinfonisen isoisän, musiikissa punainen lanka etenee aina järkähtämättömästi: voi aivan konkreettisesti tuntea, kuinka juoni kehkeytyy ja tummat pilvet alkavat kerääntyä taivaankannen ylle ja kuinka lopulta konflikti yllättää kulman takaa ja ratkeaa jumalaiseen katarsikseen. Vasta myöhemmin huomasin, että oikeastaan kyseinen tarinan rakenne on mitä ominaisin suurelle joukolle taiteilijamiehiä sekä historiassa että nykypäivänä, taiteenlajista riippumatta.

Viime aikoina olenkin yllättänyt itseni usein miettimästä, millaisia sävellysmuotoja sinfonioiden ja sonaattien rinnalle olisi syntynyt, jos naisilla olisi ollut mahdollisuus pyrkiä säveltäjän uralle koko viime vuosituhannen, ei vain sen viimeisen sadan vuoden jälkipuoliskon ajan. Jos Giovanni Pierluigi da Palestrinan sisar olisi myös ollut säveltäjä – ja vapaa sielu – ja jos hän ei olisikaan veljensä tavoin tuntenut viehtymystä munkkien moniääniseen lauluun, eikä Johann Sebastian Bachin veljeään paljon lahjakkaampi säveltäjäsisar olisikaan pitänyt passiomuotoa kiinnostavana, millaisia olisivatkaan olleet Mozartin säveltäjäsisaren – kaikkien aikojen tuotteliaimman säveltäjän, Maria Anna Mozartin, – oopperoiden muodot? Ja miten Wagnerin näyttämöä rakastava sisar olisi modernisoinut ne? Ja lopulta: miten säveltäisin minä, jos kaikki nuo historian lehdet eivät olisikaan olleet lähes tyhjää täynnä?

Hiljattain hämmästyin huomatessani, että erään homoseksuaalin miessäveltäjäystäväni muuten varsin laaja-alaisesta kirjahyllystä puuttui Beethoven kokonaan. Ei yhden yhtä levyä, ei partituuria. Sen sijaan kirjahylly suorastaan pursui Mozartin rönsyileviä nuottilehtisiä, ja löytyipä sieltä myös kokonainen hyllymetri naisten kirjoittamaa proosaa ja runoutta. Kun kysyin, oliko hän huomannut Beethovenin poissaolon, vastasi hän, että ”itse asiassa ei”, mutta ”kun kerran kysyt, niin ehkä on niin, että oikeastaan Beethoven ei vain yksinkertaisesti kiinnosta minua niin paljon.”

Vastaus puhutteli minua.

Outi Tarkiainen

Maria Puusaari esittää Tarkiaisen sooloviuluteoksen "Kunnes kivi halkeaa" la 16.4., klo 14, Vanhan kirjastotalon musiikkisalissa.