Kuuntelemisesta

  • Ma 21.3.2016 klo 12:06

Kuuntelemisesta

Taidekouluni oli ääni-improvisaatioduo kesken, jota pidimme Jaakko Nousiaisen kanssa 1992–2000. Ääntelimme, ilman sanoja. Hyvin nopeasti tajusimme, että itseä ei saanut kuunnella, vaan toista jonka kautta kuuli myös itsensä – kahden ihmisen ja tilan miksauksena. Kun kesken loppui, olin hetken pihalla: ketä nyt kuuntelisin? Tila oli kuten ennenkin, mutta ihminen puuttui, kunnes löysin yleisön puuttuvan ihmisen paikalle. En tosin kuuntele itseäni yleisön kautta, mutta yleisö auttaa suuntaamaan äänen itsestä pois, ulos, kohti toisia ihmisiä. En avaa suutani vain itseni takia, haluan jakaa sanottavani ja äänneltäväni toisten kanssa.

Juha Valkeapää © Tani SimbergKahden hengen taidekoulussamme opiskelimme äänen käyttöä, improvisaatiota, tilan haltuunottoa ja läsnäoloa. Näissä kaikissa avainmetodi on kuunteleminen. Enkä tarkoita pelkästään korvin tapahtuvaa kuuntelemista. Kuunteleva ihminen on läsnä, tässä ja nyt. Kuunteleminen on asenne. Se on vastaan- ja huomioon ottamista. Jakamista. Kohtaamista. Emme ole täällä yksin, emme ole itseriittoisia vaan sosiaalisia laumaeläimiä.

Voiko esinettä, elotonta oliota kuunnella? Olen veistänyt puu-ukkoa puolitoista vuotta. Kerroin kaverille meneväni viimeistelemään sitä, istuttamaan tukkaa ja miksaamaan äänet. Sanoin myös, etten ollut nähnyt sitä sitten joulukuun, että vähän jännitti. Kaveri sanoi, että ”pidä korvat auki, kuuntele mitä sillä on sanottavana”. Aluksi puu-ukko ei sanonut mitään, ei edes tervehtinyt, mökötti vain vaisuna laatikossaan.

Kohautin olkia ja aloin puuhailla sen ympärillä. Jonkin ajan kuluttua huomasin, kuinka hymy oli levinnyt sen kasvoille ja sen ilme oli kirkastunut. Ei se puhua pukahtanut eikä päästänyt pienintäkään ääntä, mutta siitä huolimatta kuulin kuinka se pulputti. Ilosta joka oli syntynyt minun sisälläni. Minä olin ollut vaisu, hymytön mököttäjä, jonka puu-ukko oli herättänyt talviunilta eikä toisinpäin!

Kuuntelemisessa, kuten monessa muussa inhimillisessä toiminnossa, on kyse halusta. Haluammeko kuunnella, haluammeko tehdä sitä ja/tai tätä. Jos ja kun haluamme, löydämme aikaa, annamme tilaa, avaamme itsemme ja asettaudumme alttiiksi. Otamme riskin. Silloin jotakin voi tapahtua, jotakin ennalta arvaamatonta. Kuunteleva ihminen on auki.

Mikään edellä kirjoitettu ei tarkoita, etteikö suuta pitäisi avata, kun se pitää avata.

Helsingissä, aurinkoisena maaliskuun sunnuntaina,

Juha Valkeapää


Juha Valkeapään ääniveistos Puu-ukko Vanhalla kirjastotalolla 13.–30.4. ja Ukko ja puu-ukko -performanssi 13.–17.4. Vapaa pääsy.