Kotimaisia lahjakkuuksia esittelevä Biennale ei kärsi lentojen peruuntumisesta

17.4.2010 | Ajankohtaista

Biennale on sujunut pienen viilauksen avulla ennakkotietojen mukaan. Ainoastaan illan Tampere-talon konsertin pianisti Keiko Nakayama joutuu valitettavasti perumaan tulonsa. Sciarrinon miniooppera esitetään tässä klo 19 alkavassa konsertissa silti huilisti Mario Carolin ja mezzosopraano Sonia Turchettan tulkintana suunnitelmien mukaan. Lauantain Perhepäivässä Tampereen taidemuseolla tutustutaan vuoden nuoren taiteilijan, Anni Leppälän, teoksiin ja kuullaan kantaesityksenä Lotta Wennäkosken lasten satuteos Metsäkoulu Rantamäki-kvartetin esityksenä.

Jousia-kvartetti avaa lauantain Tampere-talon konsertit klo 17 ja osana ohjelmistoa saa ensiesityksensä Tampere Biennalen tilausteos, Tapio Tuomelan String Quartet: The Fiddler.

Festivaalin viimeisellä Elektroniklubilla räjähtää Hämpin Parkin työmaan panosten lisäksi myös tunnelma, kun defunensemble käy lyömäsoittaja Janne Tuomen kanssa käsiksi Magnus Lindbergin moniosaiseen teokseen Action – Situation – Signification, jossa kuullaan muun muassa, millainen ääni lähtee lasimurskasta.  Illan päättää yleisön hikeen tanssittava DJ-tähti Jori Hulkkonen. Varsinaiseen DJ-settiinsä Hulkkonen johdattelee improvisoidulla live-remixillä Kimmo Hakolan Pianokonsertosta.

Katso myös kuvat perjantailta täältä

Perjantai 16.4.2010