Aila Sauramo

  • Ma 4.4.2016 klo 12:49

Uuden musiikin nousuaallossa – Tampere Biennalen alkuvaiheet

Suomen musiikissa elettiin 1980-luvulla vahvaa uuden musiikin nousuaaltoa. Nuoret säveltäjät murtautuivat väkevästi esiin, ja nykymusiikkia varten perustettiin kaksi uutta tapahtumaa, Helsinki Biennale 1981 ja Viitasaaren Musiikin aika 1982. Uuden sukupolven äänitorveksi syntyi Avanti!-kamariorkesteri 1983. Tampere Biennalen synty 1986 on luontevaa liittää osaksi samaa nousuaaltoa, mutta tyhjän päälle tapahtumaa ei jouduttu rakentamaan, sillä orastavaa uuden musiikin toimintaa oli ollut Tampereella jo ennen sitä.

"Usko Meriläinen järjesti ennen Biennalea nykymusiikkikonsertteja Sara Hildénin taidemuseossa. Kun vielä Usko oli samaan aikaan Suomen Säveltäjät ry:n puheenjohtaja, syntyi ajatus Tampere Biennalesta. Hänen ideansa se oli, ja hänellä oli myös tarvittavia kontakteja", Suomen sinfoniaorkesterin toiminnanjohtaja Aila Sauramo muistelee.

© Aila Sauramo"Ajatuksena oli tuoda esiin nimenomaan suomalaista uutta musiikkia, koska Helsinki Biennalessa oli niin vahva kansainvälinen painotus. Tampereen ja Helsingin tapahtumat eivät siis kilpailleet keskenään vaan pikemminkin täydensivät toisiaan."

Aila Sauramo oli mukana Tampere Biennalen taustavoimissa jo tapahtuman syntyvaiheista lähtien.

"Tampereella oli siinä vaiheessa jo Tampere Jazz Happening ja kaupungin tukema Tampereen Sävel –kuorofestivaali. Kun Biennale synnytettiin, sovittiin, että ryhdyn kaupungin työntekijänä vetämään kaikkia kolme festivaalia. Näin vuonna 1990 syntyi kolmen tapahtuman sateenvarjo Tampereen Musiikkijuhlat."

Miten ajatus nykymusiikkijuhlista otettiin vastaan Tampereen kaupungin puolelta?

"Ei ollut aivan helppoa myydä ajatusta kaupungille, mutta siellä oli esimerkiksi Kaarina Suonio apulaiskaupunginjohtajana ja muutamia muitakin, jotka näkivät Usko Meriläisen työn merkityksen. Tampereen kaupungille myös Suomen Säveltäjien vahva mukanaolo oli tärkeää. Se antoi tiettyä arvovaltaa tapahtumalle, ja kertoi, että kyseessä ei ollut mikään pelkkä yhden miehen show."

Tampere Biennale murtaa Helsinki-keskeisyyttä

Ensimmäisen taiteellisen johtajan Usko Meriläisen johdolla Tampere Biennale löysi uuteen kotimaiseen musiikkiin keskittyneenä tapahtumana nopeasti paikkansa suomalaisten musiikkijuhlien kentältä. Tärkeää oli myös se, että se oli osaltaan murtamassa Helsinki-keskeisyyttä, joka vielä tuolloin vinoutti pahasti suomalaista musiikkielämää.

"Uskolle oli tärkeää tuoda esiin, että elämää on Helsingin ulkopuolellakin. Tampere Biennale antoikin äänen monille sellaisille säveltäjille, joilla oli vaikeuksia päästä esiin Helsingissä. Myös monia tamperelaisia säveltäjiä oli ohjelmassa, mutta nurkkakuntaisuutta haluttiin välttää ja pyrittiin aina valtakunnallisuuteen", Sauramo painottaa.

Käsiohjelma 1986Ensimmäisillä vuoden 1986 juhlilla lähdettiin heti liikkeelle laajalla rintamalla. Ohjelmassa oli 11 tapahtumaa, joihin mahtui normaalien konserttien lisäksi happeningin luonteen saanut Rodtsenko-seuran keskustelutilaisuus, tanssiteos, kaksi klubi-iltaa sekä Yleisradion elektronimusiikkin konsertti Särkänniemen planetaariossa. Taidelajien rajoja rikkova laaja-alaisuus on myöhemminkin ollut leimallista Tampere Biennalelle.

"Yritimme rikkoa perinteistä kaavaa, että ei olisi pelkkiä konsertteja. Ajatuksena oli, että mukaan tulisi muitakin kuin pelkkiä nykymusiikin vakiokuulijoita. Toisaalta muistan kyllä, että vaikka yritettiin olla vapaamielisiä, kaikki säveltäjävieraat eivät pitäneet esimerkiksi Edward Vesalaa sopivana esiintyjänä juhlilla vuonna 1996."

Minkälaisen vastaanoton avajaisfestivaali sai?

"Kyllä se otettiin uteliaana vastaan, mutta ei se mitään yleisöryntäystä herättänyt. Taiteellisesti festivaali oli kuitenkin heti alusta lähtien menestys, eikä esimerkiksi kaupungin puolelta asetettu koskaan kyseenalaiseksi tapahtuman taiteellista merkitystä eikä vaadittu sen lopettamista. Talous asetti alkuvaiheissa suurimman haasteen. Muistan, että usein piti istua kaupungin edustajien kanssa vääntämässä kättä. Kerran Emil Aaltosen säätiö tuli apuun isommalla avustuksella, eikä rahapula näkynyt juhlien toiminnassa ulospäin."

Ensimmäinen Biennale kesti viikon lauantaista perjantaihin, ja päivittäin oli yksi tai kaksi tapahtumaa. Vuodesta 1990 lähtien vakiintui nykyinen keskiviikosta sunnuntaihin kestävä tapahtuma. Samana vuonna festivaali sai käyttöönsä upouuden Tampere-talon, itse asiassa jo ennen talon syksyllä olleita virallisia avajaisia. Niin ikään vuonna 1990 alkoi Tampere Biennalen tilausteostraditio, joka on tuottanut monia hienoja teoksia. Niiden lisäksi juhlilla on kuultu kymmeniä muitakin kantaesityksiä.

Ohjelmiston avautuminen

1980-luvun festivaaleilla ohjelmistoissa näkyi ajan suomalaisen musiikin modernistinen aalto, mutta jo 1990-luvun alkupuolella tyylillinen kirjo laajeni.

"Säveltäjien tyylillinen monipuolisuus on kasvanut samassa suhteessa kuin suomalaisessa musiikkielämässä yleensäkin", Sauramo toteaa. "Esimerkiksi tilausteosten säveltäjissä on monenlaisia säveltäjiä. Emme halunneet ajatella, että joku säveltäjä ei tyylillisistä syistä kuuluisi mukaan, halusimme että monenlaiset säveltäjät voisivat kokea tapahtuman omakseen. Laatua vaalimme kylläkin."

Osaltaan ohjelmistoa laajensi se, että vuodesta 1988 lähtien mukana on ollut kansainvälisiä esiintyjävieraita.

"Syntyi ajatus erityisestä teemamaasta, joka näkyisi esittäjissä ja teoksissa, mutta ei olisi pääasia vaan lähinnä mauste. Se oli samalla eräänlaista musiikkivientiä, sillä vieraat esittivät usein myös suomalaista musiikkia ja veivät sitä mukanaan ulkomaille."

Uudeksi esittäjävoimaksi saatiin 1990-luvulla myös monia suomalaisia orkestereita. Avanti! oli jo aiemmin käynyt juhlilla, ja Tampereen kaupunginorkesteri/Tampere Filharmonia kuului vakikalustoon. Mutta nyt alkoivat muiden orkestereiden vierailut. Ensimmäiseksi saapui Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri 1992. Sen jälkeen vierailut jatkuivat: 1994 kävi RSO, 1996 Tapiola Sinfonietta, 1998 Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri, Oulun kaupunginorkesteri ja Lapin kamariorkesteri, 2000 Turun kaupunginorkesteri ja Lappeenrannan kaupunginorkesteri ja 2002 Tapiola Sinfonietta.

"Kun Biennalen asema oli vakiintunut, se alkoi kiinnostaa orkestereita. Avantihan oli kallis vierailija, koska se muodostui keikkamuusikoista, joille piti aina maksaa erikseen. Kun ohjelmistosuunnittelu tuli pitkäjänteisemmäksi, orkesterit saattoivat sisällyttää Tampere Biennaleen osaksi omaa ohjelmaansa, jolloin muusikkojen palkkiot sisältyivät heidän kuukausipalkkaansa. Biennalen arvo oli noussut, ja esiintyminen siellä oli orkestereille hyvä tilaisuus."

Kimmo Korhonen